Filippiinit hankkii viisi merivartioston partioalusta jännitteiden kasvaessa Etelä-Kiinan merellä. Lähde
Kategoria: YLE
YLE
Metroliikenne katkeaa historiallisesti – katso kartalta, miten liikkuminen muuttuu kesällä Helsingissä
Espoosta pääsee pian vain Kamppiin asti, sillä Rautatientorin metroasema menee remonttiin. Idän suuntaan on kuljettava Helsingin yliopistolta. Muutoksia on luvassa myös Mellunmäen metrohaaralle. Lähde
Poliisilta lisätietoa: Tavallinen tarkastustehtävä kärjistyi ampumiseen hotellin pihalla Kärsämäellä
Poliisin tarkistustehtävä päättyi poliisin ampumaan laukaukseen Kärsämäellä. Tilanne sai poliisin mukaan alkunsa paikallisen hotellin pihalla. Lähde
Poliisi partioi Espoon Laaksolahdessa perjantaiaamulla – ilmoitusten mukaan alueella oli liikkunut susi
Poliisi oli paikalla noin tunnin verran. Poliisi ei enää pidä todennäköisenä, että sudesta tulisi lisähavaintoja. Lähde
Joka viikko joku lankeaa sijoituspetokseen – lisäksi moni rahansa jo menettänyt voi saada riesakseen jatkohuijauksen
Satojen tuhansien eurojen menetys on sijoituspetoksissa arkipäivää. Keski-ikäiset ovat usein huijareiden tähtäimessä, sillä heillä oletetaan olevan varaa sijoittaa isoja summia. Lähde
Poliisi ampui uhkailijaa Porissa
Henkilö loukkaantui tilanteessa lievästi. Tapausta tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena ja laittomana uhkauksena. Lähde
Yhdysvallat myönsi miljardien arvoisen tukipaketin Ukrainalle ja kertoi kiirehtivänsä asetoimituksia
Kokoamme tähän artikkeliin sodan tärkeimmät tapahtumat. Lähde
Israel iski ohjusiskun Iraniin
Ohjusisku on kohdistunut ainakin Isfahanin kaupungin lähelle. Iran sanoo siellä sijaitsevien ydinlaitosten olevan turvassa. Lähde
Päiväkoti vaurioitui pahoin tulipalossa Salossa – jälkisammutus jatkuu yöhön asti
Palo saatiin kertaalleen jo sammumaan, mutta palo syttyi iltapäivällä uudelleen. Pelastuslaitoksen mukaan noin kaksi kolmasosaa rakennuksesta vaurioitui. Lähde
Lentopelko voi olla opittu kotoa – purseri neuvoo, mitä lentopelosta kärsivän kannattaa tehdä koneessa
Psykologi Paula Kinnusen mukaan lentopelosta kärsivät ihmiset iästä, sukupuolesta ja koulutuksesta riippumatta. Purseri Jenni Korpua-Koski tapaa usein lentopelkoisia asiakkaita. Lähde