– Aika moni kavereistani katsoo Super Bowlin, se on tavallaan se juttu.
Tämä tuttu virsi kaikuu Aalto-yliopistossa opiskelevan, Helsinki Roostersin amerikkalaisen jalkapallon pelaajan Samuli Vehkomäen huulilta. Suomessa moni penkkiurheilija katsoo hehkutetun Super Bowlin, maailman suurimman amerikkalaisen jalkapallon sarjan NFL:n finaaliottelun, mutta lajin seuranta jää siihen.
Vehkomäkeä jenkkifutiskärpänen puri teini-iässä, ja hän teki epätyypillisen valinnan vaihtamalla jääkiekkoharrastuksen amerikkalaiseen jalkapalloon.
– Kun olin kolmetoista, jääkiekko alkoi tympiä. Meilläkin oltiin jo silloin jotain Super Bowleja katsottu, ja sitten yksi perhetuttu oli pelannut amerikkalaista jalkapalloa juniorina Turussa. Niin ehkä siinä sitten tuli (ajatus), että voisi kokeilla.
Jenkkifutiksen aloittaminen vasta teini-iässä ei estä pääsyä ammattilaiseksi.
– Ehkä jos vertaa muihin palloilulajeihin, niin jenkkifutiksessa on paljon sellaisia pelaajia, jotka ovat oppineet myöhäisiällä ja tulleet muista urheilulajeista. Jalkapallon ja jääkiekon olen aloittanut 5–6-vuotiaana. Jenkkifutiksessa on yleisempää, että alkaa pelata vasta yläasteiässä.
13-vuotiaana lajin aloittaneella Vehkomäellä kesti vain kolme vuotta Vaahteraliiga-debyyttiinsä.
Kolhuja tulee
Jenkkifutis on lajina tunnettu fyysisyydestään, mikä saa monet arastelemaan harrastustoiminnan aloittamista. Rakennustekniikkaa lukeva Vehkomäkikään ei ole välttynyt vammoilta urallaan.
– Vuosina 2018 ja 2019 oli polvien kanssa ongelmia, mutta selvisin ilman leikkauksia. Ehkä jos leikkausta pitää määritelmänä, niin ei ole ollut niin pahoja vammoja, että olisi tarvinnut leikata. Polvista ja nilkoista ovat olleet nivelsiteet kovilla.
Jenkkifutiksessa pelipaikat ovat monipuolisia. Vehkomäki pelaa hyökkäyksen linjassa vasenta päätyä ja on jatkuvassa kontaktissa vastustajan puolustuslinjan kanssa, kun pallo on pelissä.
– Se on ehkä vähän ammattitauti, että siinä linjassa nahistellaan. Joku aina kaatuu jalan päälle, ja sitten paikkoja vääntyy. Ehkä pahimmilta on säästytty, Vehkomäki huokaisee.
Kiireistä arkea viettävä Vehkomäki työskentelee opiskelujensa ohella rakennuttajakonsulttina. Työn toimenkuvaan kuuluu muun muassa rakennuttajien edunvalvonta, joka on käytännössä myös Vehkomäen rooli pelikentällä, kun hän estää vastustajia taklaamasta joukkueensa pelinrakentajaa. Työpäivät eivät ole kuitenkaan ihan yhtä intensiivisiä kuin pelipäivät.
– Työpäivät menevät enemmän konttorissa sähköposteja lukien, Roosters-pelaaja naurahtaa.
Koko perhe mukana
Samuli Vehkomäen vanhemmat olivat tukemassa aktiivisesti poikansa urheiluharrastuksia varhaisessa vaiheessa. Tähän tarinaan moni suomalaisperhe pystyy samaistumaan, varsinkin pienempien lajien kohdalla.
– Vanhemmat ovat aina olleet urheiluharrastuksissa mukana, esimerkiksi leipomassa lätkäturnaukseen mokkapaloja. Äiti on varmaan ollut joskus jalkapallojoukkueen joukkueenjohtaja, Vehkomäki muistelee.
Nykyään Vehkomäen äiti on Suomen jenkkifutismaajoukkueen joukkueenjohtaja. Vehkomäen isä käy kuvaamassa aktiivisesti Roostersin Vaahteraliiga-otteluita. Samuli Vehkomäen veli Santtu Vehkomäki pelaa myös Roostersissa.
– Liigassa veli on tahkonnut jo vuodesta 2019. Siitä asti on pelattu samassa joukkueessa.
Samuli on Santtua kuusi vuotta vanhempi. Ikäero ennaltaehkäisi jenkkifutisperheen veljesten kovimmat painit, mutta Vehkomäkien pihapeleissä taklauksilta ei voinut välttyä.
– Kyllä meillä oli aina pihalla kovat säbäpelit ja kyllä säbää pelattiin aina enemmän jääkiekkosäännöillä kuin salibandysäännöillä.
Maajoukkueveteraani
Suomi on Euroopan menestynein jenkkifutiksen miesten maajoukkue. Jenkkifutiksen EM-turnauksia on järjestetty vuodesta 1983, ja Suomi on ainoana maana osallistunut kaikkiin 16 lopputurnaukseen saavuttaen niistä eniten mitaleja (14). Vehkomäki ehti pelata kaksi kautta Vaahteraliigaa ennen maajoukkuedebyyttiään.
– 2015 syksyllä olin Ruotsi-maaottelussa mukana, ja sen jälkeen olen ollut kaikissa mukana, jos en ole ollut loukkaantuneena.
Suomella on jenkkifutiksessa kolme peräkkäistä EM-mitalia. Tuorein arvokisamitali on viime vuoden lokakuulta, jolloin Suomi otti hopeaa. Parhaimmat menestysvuodet ovat 1980–90-luvulta, ja viimeisin mestaruus tuli vuonna 2000. Vehkomäki uskoo, että kaikkein kirkkaimpaan mitaliin löytyy edelleen eväitä.
– Pitkäjänteisellä työllä se tulee. Uusia lahjakkaita junioreita pitää löytää, ja pitää olla mielekästä jatkaa pelaamista siinä iässä, jossa monella urheiluharrastus loppuu. Maajoukkueessakin näkee lahjakkaita alle parikymppisiä, jotka tekevät kovaa jälkeä. Kuitenkin jos pelaaja lopettaa siinä kohtaa, ura jää ohkaiseksi, Vehkomäki sanoo.
Amerikkalaisia ystäviä
Helsinki Roostersin kausi on alkanut kahdella voitolla. Roostersissa moni pelaaja lopetti vuoden 2021 jälkeen. Pari viime kautta helsinkiläisjoukkue on ajanut nuoria pelaajia Vaahteraliigaan.
– Viime vuodesta ei ole hirveästi vaihtuvuutta kotimaiseen runkoon, ja sitten meillä on hyvät ulkomaalaisvahvistukset siihen päälle.
Jokaisella Vaahteraliiga-joukkueella on viisi kiintiöpaikkaa yhdysvaltalaispelaajille. Suomen vaahteraliigakentille yhdysvaltalaiset saapuvat viettämään urheilijanelämää yliopiston jälkeen, koska ammattilaissarjat ovat vähissä.
– On NFL, sitten Kanadassa on CFL ja sitten Jenkeissä on pari areenaliigaa, joissa pystyy ehkä tienaamaan pieniä rahoja. Mutta sitten oikeastaan ei ole muita ammattilaissarjoja eikä käsittääkseni sellaista amatöörijenkkifutista, Vehkomäki listaa.
Monen yhdysvaltalaispelaajan kanssa Suomen kenttiä tahkonnut Vehkomäki kuvailee yhdysvaltalaispelaajien viihtyvän Suomessa. Kotimaansa suosituimman lajin lisäksi yhdysvaltalaisille kelpaa amerikkalainen pikaruoka.
– Viime vuonna yksi meidän amerikkalaisistamme kehui suomalaista mäkkärisafkaa, koska ilmeisesti se on tehty täällä sen verran paremmista raaka-aineista. Siinä on vuosien kokemusasiantuntija taustalla, Vehkomäki lohkaisee.
Suomalaisten NFL-haaveet realistisia
Vehkomäki uskoo, että suomalaispelaajilla on mahdollisuus pelata NFL:ssä. Yhtään suomalaispelaajaa ei ole vielä debytoinut maailman kovimmaksi urheilusarjaksi tituleeratussa liigassa.
– Ihan yksittäisiä pelaajia on mennyt Euroopasta suoraan NFL:ään. Tie sinne vie käytännössä yliopiston kautta. Kovissa yliopistoissa on ollut hyviä pelaajia. Jos pääsee hyvään kouluun ja siellä menee hyvin ja saa paperit aikaan, niin on oikeasti hyvä mahdollisuus päästä NFL:ään pelaamaan.
Lajinoviisille jenkkifutiksen taktiikat saattavat tuntua monimutkaisilta. Vehkomäki rohkaisee, ettei laji ole ainakaan Aalto-yliopiston diplomi-insinööriopintoja haastavampaa.
– Eivät jenkkifutistaktiikat niin monimutkaisia ole. On se helpompaa kuin integrointi.
