Aattoliikenne sujui rauhallisesti, tapaninpäivänä mahdollisesti vaarallinen ajosää – joulukerroin kertoo, missä suomalaiset viettävät joulua

Aattoliikenne sujui rauhallisesti, tapaninpäivänä mahdollisesti vaarallinen ajosää – joulukerroin kertoo, missä suomalaiset viettävät joulua

Jouluaattoaamun liikenne maanteillä sujui rauhallisesti koko maassa, kerrottiin Fintrafficin tieliikennekeskuksesta.

Suurempia liikenneonnettomuuksia ei jouluaattona sattunut eikä ruuhkia syntynyt missään päin Suomea. Ajokeli oli jouluaattona Suomessa myös monin paikoin aatonaattoa parempi, sillä aatonaaton sateet väistyivät. Toisaalta pakkaset hieman lisäsivät teiden liukkautta paikoitellen.

Ilmatieteen laitoksen mukaan missään päin maata ei joulupäivänä ole voimassa varoituksia huonosta ajokelistä. Joulupäivä on maanteillä ennusteiden mukaan yleensä hiljainen, sillä paluuliikenne ajoittuu yleensä vasta tapaninpäivälle.

Tapaninpäivänä maan pohjoisosissa on lauantaisen ennusteen mukaan voimassa varoitus mahdollisesti vaarallisesta ajokelistä. Fintrafficin mukaan tapaninpäivänä joulunvietosta palaavien autoilijoiden määrä kasvaa iltapäivää kohden.

Joulukerroin kertoo jouluisimmat kunnat

Tilastokeskuksessa on laskettu leikkimielinen joulukerroin, joka kuvaa kunnan joulupäivän väkimäärää suhteessa kunnan tavanomaiseen väkimäärään. Jos kerroin on alle yksi, väkeä lähtee kaupungista enemmän kuin sinne tulee. Jos se taas on yli yksi, väkeä saapuu kaupunkiin enemmän kuin sieltä lähtee.

Laskenta perustuu mobiilipaikannusdatalle.

Tilastokeskuksen mukaan Tampere menettää jouluisin eniten väkimäärästään muille kunnille, sillä sen joulukerroin on 0,78. Edes Helsingistä ei lähdetä niin ahkerasti joulunviettoon muualle, sillä Helsingin kerroin asettuu lukuun 0,86.

Muita vähintään 10 prosenttia tavanomaista väestöään menettäviä kuntia ovat Kajaani, Turku, Jyväskylä, Pirkkala, Vaasa, Kuopio, Oulu, Lahti ja Joensuu.

Joulukertoimet ovat suurimmat Kittilässä, Pelkosenniemellä, Muoniossa ja Kolarissa. Viimeistä lukuun ottamatta ne kaikki kaksinkertaistavat tavanomaisen väkimääränsä joulupäivänä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *