Aikamme ilmiö on salaliittoteoria, jonka taustalta paljastuu lopulta mauton vitsi

Aikamme ilmiö on salaliittoteoria, jonka taustalta paljastuu lopulta mauton vitsi

Semiotiikka eli merkkien tutkimus oli 1980-luvulla hetkisen muotitiede Umberto Econ tuodessa sen tutuksi akateemisten piirien ulkopuolella. Nyt se näyttää tekevän uutta tulemistaan suomalaiseen politiikkaan, kun some ja media yrittävät kiihkeästi ratkaista pesukarhusolmion todellista viestiä ja merkitystä.

Epäilty äärioikeistolainen salaviestittely ja sille uhrattu huomio ovat lähinnä todiste yhteiskunnallisen diskurssin alennustilasta. Kaikesta on tullut röyhkeää trollausta, omalle sisäpiirille suunnattuja meemejä ja sanallisten ja sanattomien viestien kaksoismerkitysten hysteeristä tulkkaamista.

Aikamme keskeinen ilmiö on salaliittoteoria, jonka taustalta paljastuu loppujen lopuksi mauton vitsi.

Se piirre, että natsismin ja kommunismin kaltaiset ääriliikkeet ovat yhä poliittisten vääntöjen kohteena, osoittaa, ettei tämä vuosituhat ole onnistunut pääsemään irti 1900-luvun perinnöstä. Ainakin tämän suhteen Marx oli oikeassa todetessaan, että historia toistaa itseään ensin tragediana, sitten farssina.

Nyt ollaan siinä farssivaiheessa. Nykypäivästä löytyisi totisesti ainesta satiirikon tarpeisiin.

”Kaikesta on tullut röyhkeää trollausta, omalle sisäpiirille suunnattuja meemejä ja sanallisten ja sanattomien viestien kaksoismerkitysten hysteeristä tulkkaamista.”

Tähän kulttuurisotana tunnettuun vääntöön osallistujat ovat molemmilla puolilla epäilemättä vakuuttuneita, että kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin yhteiskunnan tulevaisuus. Samaan aikaan maassamme on lukuisia konkreettisia ja ajankohtaisia ongelmia, joiden ratkaisemiseen vastuullisten poliitikkojen luulisi käyttävän kaiken aikansa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *