Alisa Vainio selvisi MM-maratonista kolmanneksi parhaana eurooppalaisena – mieltä lämmitti älynväläys kylmäkaulurista

Alisa Vainio selvisi MM-maratonista kolmanneksi parhaana eurooppalaisena – mieltä lämmitti älynväläys kylmäkaulurista

Suomen ennätysmaratoonari Alisa Vainio joutui rauhoittelemaan mitaliodotuksia Budapestin MM-maratonin jälkeen. Hän juoksi kilpailussa kolmanneksi parhaana eurooppalaisena sijalle 22, mikä avasi mukavia näkymiä Rooman 2024 EM-kisoihin.

Vainio ei kuitenkaan halunnut osallistua Rooma-pohdintoihin.

– Minusta ei kannata tehdä mitalisuosikkia Roomaan. Mennään askel kerrallaan, Vainio ehdotti.

– Olen toki tyytyväinen, kun pari tosi kovaa eurooppalaista jäi taakse.

Yksi näistä oli Münchenin 2022 EM-kisojen puolalainen maratonmestari Aleksandra Lisowska, joka keskeytti Budapestissä.

– Viime vuoden mestari juoksi siinä, ja onnistuin jättämään sen jossain kohtaa, Vainio jatkoi.

Vainion loppuaika Budapestin vaativissa oloissa oli 2.32.14. Viime vuonna hän oli Eugenen MM-maratonilla 16:s ajalla 2.30.29, mutta sijoitukset ja ajat eivät ole vertailukelpoisia.

– Viime vuonna MM-maratonilla oli paljon vähemmän osallistujia.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *