Andy Warholin julistenäyttely saapuu maailmankiertueeltaan kesäksi Ouluun

Andy Warholin julistenäyttely saapuu maailmankiertueeltaan kesäksi Ouluun

Andy Warholin Marilyn-juliste oli esillä poptaidenäyttelyssä Madridissa Espanjassa viime kesäkuussa.

Andy Warholin Marilyn-juliste oli esillä poptaidenäyttelyssä Madridissa Espanjassa viime kesäkuussa.

Kuva: Juan Carlos Hidalgo

Poptaiteen amerikkalaisen suurnimen Andy Warholin (1928–1987) laaja julistetaiteen näyttely tulee ensi kesänä Ouluun.

Entisen Suomen pankin Oulun konttorissa sijaitsevassa taidetalo Kulttuuripankissa nähdään Warholin 140 julisteesta koostuva Andy Warhol goes Arctic -näyttely.

Hampurin taideteollisuusmuseon omistama Warholin julistekokoelma on kiertänyt maailmalla gallerioita ja museoita vuosien ajan.

Oulun jälkeen näyttely palaa Hampuriin eikä sitä laiteta esille seuraavaan 15 vuoteen.

Andy Warhol oli taidemaalari ja piirtäjä, valokuvaaja ja elokuvantekijä. Hän alkoi tehdä 1960-luvulla myös julistetaidetta. Muun muassa Marilyn Monroe, Mikki Hiiri, Campbell`sin tomaattikeittopurkit ja Velvet Undergroundin levynkantta koristanut banaani ovat suomalaisillekin tuttuja ikonisia Warhol-töitä.

Andy Warholin kuningatar Elisabet -juliste oli esillä Sothebyn huutokaupassa viime syyskuussa.

Andy Warholin kuningatar Elisabet -juliste oli esillä Sothebyn huutokaupassa viime syyskuussa.

Kuva: ALI HAIDER

Suuressa salissa nähtävän Warhol-näyttelyn rinnalla Kulttuuripankin galleriatilassa nähdään rockmuusikko Andy McCoyn maalauksia sekä McCoyn maalaamista hatuista koostuva näyttely. Hanoi Rocksin riveissä maailman rocklavoille nousseen kitaristi Andy McCoyn tekemät maalaukset ovat olleet esillä näyttelyissä vuodesta 2010 lähtien. Oulussa hänen näyttelynsä nähdään nyt ensimmäistä kertaa.

Vuonna 1973 käyttöön otettu pankkirakennus saneerataan kokonaan nykyaikaiseksi ja esteettömäksi kulttuuritilaksi ja suunnitelmissa on avata Kulttuuripankin näyttely- ja tapahtumatoiminta laajamittaisesti Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026.

Andyjen näyttelyt ovat esillä taidetalo Kulttuuripankissa Oulussa 2.6.–17.9.2023. Näyttelyn liput tulevat myyntiin huhtikuussa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *