Arina kaavailee Rovaniemelle kaupungin korkeimmaksi rakennukseksi kohoavaa tornihotellia – ensimmäiset kuvat suunnitelmista julki

Arina kaavailee Rovaniemelle kaupungin korkeimmaksi rakennukseksi kohoavaa tornihotellia – ensimmäiset kuvat suunnitelmista julki

Osuuskauppa Arinan Rovaniemen keskustaan suunnitteleman tornihotellin kaavaluonnos tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että kaavaluonnos asetettaisiin kuntalaisten nähtäväksi ja kommentoitavaksi muun muassa 3D-pienoismallien kanssa, kertoo kaupunki tiedotteessaan. Kuntalaisille on tarkoitus järjestää nähtävillä olon aikana myös erillinen esittelytilaisuus maanantaina 18.9. kello 16-18.

Luonnosvaiheen ja nähtävillä olon jälkeen asemakaavasta tehdään kaavaehdotus, joka sekin asetetaan julkisesti nähtäville. Lopullisesti asemakaavamuutoksista päättää kaupunginvaltuusto.

Uusi hotelli rakennettaisiin Rovaniemen ydinkeskustaan, Lordin aukion kulmaan, nykyisen Sokoksen paikalle.

Uusi hotelli rakennettaisiin Rovaniemen ydinkeskustaan, Lordin aukion kulmaan, nykyisen Sokoksen paikalle.

Kuva: Arina

18-kerroksisesta hotellista tulisi Rovaniemen korkein rakennus.

18-kerroksisesta hotellista tulisi Rovaniemen korkein rakennus.

Kuva: Arina

Tornin ylimpään kerrokseen Arina on suunnitellut sky-baaria.

Tornin ylimpään kerrokseen Arina on suunnitellut sky-baaria.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *