Armeija ampui epäillyn kiinalaisen vakoilupallon alas Yhdysvaltain itärannikolla

Armeija ampui epäillyn kiinalaisen vakoilupallon alas Yhdysvaltain itärannikolla

Yhdysvallat uskoo alas ammutun pallon olevan kiinalainen vakoilupallo.

Yhdysvallat uskoo alas ammutun pallon olevan kiinalainen vakoilupallo.

Kuva: NELL REDMOND

Yhdysvalloissa armeija on ampunut alas epäillyn kiinalaisen vakoilupallon maan itärannikolla sen jälkeen kun kolme lentokenttää alueella oli suljettu, kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi jo aikaisemmin illalla, että vakoilupallo ”tullaan hoitelemaan”. Hän ei tuolloin tarkentanut lausuntoaan.

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon vahvisti myöhemmin, että hävittäjät olivat pudottaneet pallon.

– Tänään tapahtuneet tarkoituksenmukaiset ja lailliset toimet, joilla vastasimme Kiinan tekemään suvereniteettimme loukkaamiseen, osoittavat, että presidentti Joe Biden ja hänen kansallisen turvallisuuden ryhmänsä panevat aina amerikkalaisten turvallisuuden etusijalle, sanottiin puolustusministeri Lloyd Austinin lausunnossa.

Myös Biden itse otti kantaa asiaan onnittelemalla lentäjiä.

– He pudottivat sen onnistuneesti, joten haluan onnitella sen tehneitä lentäjiä, Biden sanoi.

Yhdysvaltojen ilmailuviranomaiset kertoivat heti pallon pudottamisen jälkeen lopettaneensa kolmen Etelä- ja Pohjois-Carolinassa sijainneen lentokentän tilapäisen sulun.

Pallo voitiin pudottaa vasta merellä

CNN:n mukaan palloa ollaan hakemassa parhaillaan merestä Yhdysvaltain itärannikolta. Uutiskanavan haastatteleman viranomaislähteen mukaan pallo voitiin ampua alas vasta sen jälkeen kun se oli ajautunut merelle, jotta ihmisille ei koituisi vaaraa putoavasta pallosta.

Tapahtumaa seurannut silminnäkijä kertoi nähneensä useita lentokoneita, jotka kiertelivät alueella puolisen tuntia. Tämän jälkeen yksi koneista ampui jotain, joka pudotti pallon.

– Pallo vain poksahti. Ihan niin kuin tavallinen ilmapallokin poksahtaa, kuvaili tapahtumaa Myrtle Beachissä Etelä-Carolinassa seurannut paikallinen valokuvaaja CNN:lle.

Vakoilupallosta kerrottiin torstaina. Kiinan mukaan kyseessä ei ole vakoilupallo, vaan siviili-ilma-alus, joka on ajautunut Yhdysvaltojen ilmatilaan vikaantumisen ja tuulen vuoksi.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken lykkäsi pallon vuoksi Kiinan-vierailuaan, jonka oli määrä alkaa huomenna.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *