Autotalli ja sisällä oleva auto paloivat Kemissä – palo aiheutti voimakasta savunmuodostusta paloalueen läheisyydessä

Autotalli ja sisällä oleva auto paloivat Kemissä – palo aiheutti voimakasta savunmuodostusta paloalueen läheisyydessä

Kemissä Larintiellä paloi maanantaina iltapäivällä autotalli, jossa oli henkilöauto sisällä.

Palosta aiheutui voimakasta savunmuodostusta Kemin Syväkankaalla Larintien ja Pasintien alueella. Pelastuslaitoksen mukaan erityisesti kova puuskittainen tuuli pahensi savun leviämistä.

Pelastuslaitos kehotti välttämään savunhengittämistä ja sulkemaan avoimet ikkunat ja ovet Larintien ja Pasintien alueella.

Hälytys rakennuspalosta tuli pelastuslaitokselle puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Puoli neljään mennessä varsinainen palo oltiin saatu jo hallintaan, mutta jälkisammutustyöt olivat kuitenkin yhä käynnissä.

Palossa altistui yksi henkilö, joka on kuljetettu sairaalaan hoitoa ja tarkistusta varten.

Paikalla oli pelastuslaitoksen kalustoa Kemistä, Keminmaasta ja Torniosta.

Edit. Juttua muokattu kauttaaltaan klo 15.35.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *