Avin määräysten toteuttaminen teki Escurialin kesästä työntäyteisen – yleisön vastaanotto yllätti: ”Kaikki ovat myötäeläneet ja kannustaneet”

Avin määräysten toteuttaminen teki Escurialin kesästä työntäyteisen – yleisön vastaanotto yllätti: ”Kaikki ovat myötäeläneet ja kannustaneet”

Kukka- ja eläinpuisto Escurial sulki ovensa tältä kesältä yleisölle. Väinö Latvakoski kertoo, että työtä on kesän aikana riittänyt.

Töitä riittää vielä paljon sen jälkeenkin, kun Escurialin kesäkausi on paketissa. Suuri urakka on muun muassa eläinhäkkien siivouksessa.

Kesän aikana eläintarhaan on tehty muutoksia aluehallintoviraston (avi) määräysten perusteella. Myös vuodenvaihteessa voimaan tuleva uusi eläinsuojelulaki edellyttää toimia.

Escurialin linnuille on rakennettu lain edellyttämiä ulkoilutarhoja myös talvitilojen yhteyteen. Ainoastaan yksi ulkotarha on enää rakentamatta.

Oulun ympäristötoimen vaatimuksesta hevosten ja muiden eläinten lannan keräystä on parannettu. Lantaa kerätään nyt kuorma-auton vaihtolavalle, sekä kuuteen kompostoriin.

Tarkastuksia on tehty vähän väliä

Keväällä ajatuksena oli, että eläintarha pysyisi kiinni. Latvakosken mukaan Veijo Vartiaisen hyvä toipuminen jalkaleikkauksesta antoi Vartiaiselle uutta virtaa eläintarhalla työskentelyyn.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *