Bess voitti neljä musiikkialan Emma-palkintoa, muita voittajia olivat muun muassa Gettomasa ja Pehmoaino

Bess voitti neljä musiikkialan Emma-palkintoa, muita voittajia olivat muun muassa Gettomasa ja Pehmoaino

Gettomasa sai kolme Emma-palkintoa. Arkistokuva Gettomasan keikalta Oulun Tullisalista viime joulukuulta.

Gettomasa sai kolme Emma-palkintoa. Arkistokuva Gettomasan keikalta Oulun Tullisalista viime joulukuulta.

Kuva: Mirko Siikaluoma

Laulaja Bess kahmi eniten palkintoja musiikkialan Emma-gaalassa perjantai-iltana Helsingin jäähallissa. Hän voitti kaikkiaan neljä palkintoa, vuoden artisti 2022 ja vuoden pop 2022 -palkinnot, lisäksi Bessin kappale Ram pam pam palkittiin vuoden biisinä. Vuoden striimatuin kotimainen biisi 2022 -palkinto meni niin ikään Bessille.

Artisti Gettomasa sai kolme Emma-palkintoa. Hän voitti vuoden albumi 2022 -palkinnon albumilla Vastustamaton. Gettomasa voitti myös vuoden myydyin albumi sekä vuoden Rap/R&B -palkinnot.

Vuoden yhtyeenä palkittiin Kuumaa, kun taas vuoden kotimaisen artistin yleisöäänestyksen voitti Sexmane.

Vuoden tulokas -palkinnon voitti laulaja Pehmoaino, joka sai myös vuoden alternative 2022 -palkinnon.

Emma-gaalassa palkittiin viime vuoden menestyneimpiä artisteja ja musiikkialan ammattilaisia.

Emma-palkintoja 26 sarjassa

Palkintoja jaettiin yhteensä 26 sarjassa.

Yksi palkinnoista oli vuoden rock 2022 -palkinto, jonka sai Litku Klemetti albumilla Asiatonta oleskelua. Vuoden iskelmä 2022 -palkinto annettiin laulaja Olli Haloselle.

Tuottaja Jonas Olsson voitti vuoden musiikintekijän sekä vuoden tuottajan palkinnot. Olsson on tuottanut esimerkiksi Bessin musiikkia.

Ensimmäiset Emma-palkitut kerrottiin jo tammikuussa. Kultainen Emma myönnettiin Tapio Korjukselle ja erikois-Emma Virve ”Vicky” Rostille.

Emma-gaala viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan.

Gaalayleisön joukossa nähtiin perjantai-iltana esimerkiksi pääministeri Sanna Marin (sd.) ja ympäristöministeri Maria Ohisalo (vihr).

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *