Edellinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen haastoi seuraajansa varautumaan uuteen kriisiin – Hallitus arvioi erillisen pandemialain tarvetta

Edellinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen haastoi seuraajansa varautumaan uuteen kriisiin – Hallitus arvioi erillisen pandemialain tarvetta

Juuri kun pahin korona-aika saatiin selätettyä, Venäjä käynnisti suurhyökkäyksensä Ukrainaa vastaan. Kävi juuri kuten koronarintamalla kamppaillut silloinen ministeri ehti ennakoida Lännen Medialle helmikuun 2022 puolivälissä.

Viime hallituskaudella sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Hanna Sarkkinen (vas.) korosti sodan alkua edeltäneellä viikolla, että Suomessa tarvittaisiin erillinen pandemialaki jo olemassa olevien valmiuslain ja tartuntatautilain rinnalle. Kaiken lisäksi hän pelkäsi ajatuksen voivan jäädä uusien kriisien alle.

Uusi sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoo asioiden olevan valmistelussa. Hän korostaa, että lakien nimien sijasta tärkeää on viranomaisten toimivaltuuksien selkeys ja lakien sujuva sovellettavuus.

Sarkkinen perusteli ehdotustaan korona-aikana lakien soveltamisesta saaduilla kokemuksilla. Valmiuslakia hän piti pandemian hoidossa ylijäreänä työkaluna, jota käytettiin esimerkiksi Uudenmaan sulkemiseen. Tartuntatautilaki puolestaan on luonteeltaan yksilöön keskittyvä.

– Tartuntatautilaki ei anna riittävästi vastauksia tilanteisiin, joissa tartuntatauti on hyvin laajalle levinnyt ja tarvitaan yhteiskuntaan vaikuttavia työkaluja.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *