Kevättulvista saattaa tulla odetettua suurempia Pohjois-Pohjanmaalla. Kuva Oulangan kansallispuistosta.
Kuva: Oulangan kansallispuisto
Pohjois-Pohjanmaan tulvaennuste on muuttunut merkittävästi säätilan muutoksen vuoksi, Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus tiedottaa.
Sää tulee lämpenemään tällä viikolla nopeasti, ja vesistön varsilla olevat lumet sulavat. Lisäksi torstain ja perjantain aikana kulkee laaja sadealue Pohjois-Pohjanmaan ylitse.
Sääennusteessa viikon sääkertymä vaihtelee sisämaan 15 millimetristä rannikon 50 millimetriin saakka. Mikäli sateet toteutuvat ennustetusti, tulvahuipusta tulee monessa vesistössä keskimääräistä suurempi.
Ely-keskus kehottaakin jokivarsien asukkaita ja kiinteistöjen omistajia seuraamaan tulvatilannetta ja varautumaan siihen tarpeen mukaan.
– Irtotavara kannattaa kerätä pois tulvan tieltä ja alavilla paikoilla kannattaa mahdollisesti myös varautua rakennusten suojaamiseen, ely-keskuksen tiedotteessa kehotetaan.
Tähän mennessä jäät ovat liikkuneet ja osittain lähteneet Kala-, Pyhä- ja Siikajoen vesistöissä. Aiemmin suoritettujen jäämittausten perusteella jäljellä olevat jokijäät ovat heikkoja. Jääruuhkien ja jääpatojen muodostuminen on kuitenkin vielä mahdollista muun muassa Temmes- ja Kiiminkijoilla.
Jokivarsien vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi-palvelussa.
Jokialueiden vesitilanteet:
– Lestijoki, tulvahuippu tulevana viikonloppuna. Noin kerran kymmenessä vuodessa toistuva tulva.
– Kalajoki, tulevana viikonloppuna. Keskimääräinen tai keskimääräistä suurempi tulva.
– Pyhäjoki, tulevana viikonloppuna. Noin kerran kymmenessä vuodessa toistuva tulva. Yksittäisiä rakennuksia vaarassa.
– Siikajoki, tulvahuippu tulevana viikonloppuna. Harjunnivassa vahinkoraja 200m3/s ylitetään. Lomarakennuksia ja asuinrakennus vaarassa.
– Pattijoki, tulvahuippu tulevana viikonloppuna. Vesi voi nousta joihinkin rakennuksiin jokivarressa. Tulva pyritään pidättämään Haapajärven avulla.
– Temmesjoki, tulvahuippu tulevana viikonloppuna. Kerran kahdessakymmenessä vuodessa toistuva tulva.
– Oulujoki, jäätön. Virtaamahuippu huhtikuun lopussa.
– Kiiminkijoki, tulvahuippu toukokuun alussa. Keskimääräinen tulva.
– Iijoki, Pudasjärven tulvahuippu toukokuun keskivaiheella. Keskimääräinen tulva.
– Kuivajoki, tulvahuippu tulevana viikonloppuna tai ensi viikon alussa. Keskimääräinen tulva.