Esitutkinta valmistui: Matti Matinheikkiä epäillään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja törkeästä petoksesta, myös Päivi Laajala epäiltynä rikoksesta

Esitutkinta valmistui: Matti Matinheikkiä epäillään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja törkeästä petoksesta, myös Päivi Laajala epäiltynä rikoksesta

Oululaiseen kokoomuspoliitikkoon ja entiseen yhdyskuntajohtajaan Matti Matinheikkiin kohdistuva esitutkinta on saatu päätökseen.

Tutkinnanjohtaja Kari Pakanen vahvistaa, että Matinheikkiä epäillään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja törkeästä petoksesta. Asia siirtyy seuraavaksi syyttäjälle.

Kaleva tavoitti Matinheikin, joka ei halunnut kommentoida asiaa tässä vaiheessa.

– Haluan antaa syyttäjälle nyt työrauhan.

Myös Matinheikin esihenkilönä toimineen entisen kaupunginjohtajan Päivi Laajalan osalta poliisi selvitti sitä, että hän ei vienyt asiaa kaupunginhallitukseen, jossa olisi päätetty mahdollisen rikosilmoituksen tekemisestä.

Laajala oli mukana kokouksessa, jossa Matinheikki sai varoituksen vuonna 2020.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *