Finneyllä riittää vientiä Tom Jonesin roolissa perjantai-iltana

Finneyllä riittää vientiä Tom Jonesin roolissa perjantai-iltana

Tony Richardsonin brittiseikkailu ei kerro siitä Walesin Tiikeristä, jota Paula Koivuniemikin kuuntelee, vaan Henry Fieldingin romaanin nimihenkilöstä. Itse asiassa lupaava nuori laulaja Thomas John Woodward sai taiteilijanimensä juuri tältä.

Tony Richardson oli puolestaan niitä nuoria ohjaajia, jotka 1960-luvulla tekivät radikaalia pesäeroa brittielokuvan kunnianarvoisiin perinteisiin. Hän ohjasi elokuvia, joissa oman sukupolven elämännälkä ja irtioton halu kuplivat. Samaa maata on myös Tom Jones – hulivilihurmuri, vaikka tarina kirjailijan 1700-luvulle sijoittuukin.

Albert Finney porhaltaa antaumuksella aatelisen hoivissa varttuneena äpäräpoikana, jolla onni vaihtelee, mutta naisten suosio pysyy vakaana. Ohjaaja Richardson mukailee Fieldingin romaanin irrottelevaa, melkeinpä postmodernia tyyliä. (Britannia 1963)

Aika jonka sain

MTV3 klo 22.45

Tositarina onnettomuudesta ja selviytymisestä sai Tuukka ja Olga Temoselta parhaimmillaan särmikästä tulkintaa. Ratsastaja Jaana joutuu kasaamaan elämänsä palaset uudelleen, parisuhteesta alkaen.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *