Haapaveden Kimmo Hinnoa esitetään Muhoksen uudeksi kunnanjohtajaksi

Haapaveden Kimmo Hinnoa esitetään Muhoksen uudeksi kunnanjohtajaksi

Muhoksen tiistaina kokoontunut kunnanhallitus esittää, että uudeksi kunnanjohtajaksi valitaan yhteiskuntatieteiden maisteri Kimmo Hinno.

Kimmo Hinno johtaa tällä hetkellä Haapaveden kaupunkia. Arkistokuva.

Kimmo Hinno johtaa tällä hetkellä Haapaveden kaupunkia. Arkistokuva.

Kuva: Tuovi Pulkkanen

Hän toimii nyt Haapaveden kaupunginjohtajana.

Lopullisen johtajavalinnan tekee torstaina 31. elokuuta kokoontuva valtuusto.

Loppusuoralle eli soveltuvuustesteihin Muhoksen johtajavalinnassa etenivät Hinnon lisäksi Vaalan hallintojohtaja Ari Niskanen sekä aiemmin Oulun museo- ja tiedekeskus Luuppia johtanut diplomi-insinööri Jonna Tamminen.

Virka tuli auki, kun Muhoksen kuntaa johtanut Jussi Rämet siirtyy Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtajaksi syyskuun alussa.

Tarkoitus on, että Muhoksen uusi kunnanjohtaja voi aloittaa virassa tämän syksyn aikana.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *