Haavoitettu karhu kaatoi metsästäjän alleen Sotkamossa – jahtikaverit ampuivat eläimen lähietäisyydeltä ja osuivat miestä jalkaan

Haavoitettu karhu kaatoi metsästäjän alleen Sotkamossa – jahtikaverit ampuivat eläimen lähietäisyydeltä ja osuivat miestä jalkaan

Karhujahti sai hengenvaarallisen päätöksen lauantai-iltana Sotkamossa, kun luodin haavoittama karhu kävi metsästäjän kimppuun, kaatoi tämän alleen ja puri miestä.

Muut jahtiseurueessa olleet metsästäjät tulivat hätiin ja ampuivat karhua useita kertoja lähietäisyydeltä.

Poliisin mukaan osa laukauksista oli todennäköisesti mennyt karhun ruumiin läpi ja osui eläimen alla ollutta miestä jalkaan.

Puremasta ja osumista loukkaantunut keski-ikäinen mies vietiin sairaalahoitoon.

Tapahtuneesta tiedotti sunnuntaina aamupäivällä Oulun poliisilaitos.

Tällä tietoa uhrin jalkaan osui kaksi laukausta, kertoo rikoskomisario Minna Vuori. Hänellä ei ollut tarkempaa tietoa uhrin voinnista, mutta Vuoren mukaan vammoja voi pitää vakavina.

Poliisi kertoo tutkivansa tapahtumia alkutietojen perusteella metsästysrikoksena ja vammantuottamuksena.

– Metsästys ei tietenkään saisi aiheuttaa vaaraa tai vammoja ihmiselle.

Ainakin vammantuottamuksessa epäily kohdistuu yhteen seurueen metsästäjään, joka oli ampunut karhua ja jonka luodit osuivat myös uhrin jalkaan.

Poliisi selvittää myös kuka on vastannut metsästyksestä ja sen turvallisuudesta ja onko toiminta ollut asianmukaista.

Vuoren mukaan tutkinnan rikosnimikkeet voivat tarkentua ja muuttua, kun tapahtumien tutkinta etenee ja niistä saadaan lisää tietoa. Seuraavaksi poliisi aikoo kuulla asianosaisia.

Alustavan tiedon mukaan aamusta alkaneessa karhujahdissa oli alkuun ollut pienempi ryhmä, mutta siihen oli liittynyt lisää henkilöitä, Vuori kertoo.

Karhunmetsästys oli päättyä huonosti Kainuussa lauantai-iltana. Kuvituskuva ei liity tapaukseen.

Karhunmetsästys oli päättyä huonosti Kainuussa lauantai-iltana. Kuvituskuva ei liity tapaukseen.

Kuva: Pekka Aho

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *