Jos kaikki sujuu suunnitellusti, pääsee Hailuotoon köröttelemään uutta pengertietä pitkin syksyllä 2026.
Asian vahvistaa Väyläviraston osastonjohtaja Mauri Mäkiaho.
– Syksy 2026 on vielä toistaiseksi ihan relevantti vaihtoehto.
Kaikki on kuitenkin riippuvaista ajoituksesta. Rakennustöitä ei välttämättä voida aloittaa heti, kun lupa heltiää.
– Esimerkiksi ympäristöasioita pitää ottaa huomioon. Rakennustöiden täytyy väistää lintujen pesimäaikaa.
Vaikka hankkeen vesilupapäätökseen haettu valituslupa on ollut korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä helmikuusta asti, on kuukaudet hyödynnetty esimerkiksi rakentamissuunnittelun ja pohjatutkimusten muodossa.
Hankeosapuolet ovat esimerkiksi tutkineet pengertien ja siihen kuuluvien siltojen teknisiä ratkaisuja ja varmistaneet, että tehdyt oletukset pitävät paikkaansa.
Huikun siltaan on valittu siltatyypiksi liittopalkkisilta.