Hallinto-oikeus palautti Oulun sähköpostiasian kaupunginjohtajan pöydälle – Matinheikin varoitusta koskevien viestien julkisuus uudelleen arvioitavaksi

Hallinto-oikeus palautti Oulun sähköpostiasian kaupunginjohtajan pöydälle – Matinheikin varoitusta koskevien viestien julkisuus uudelleen arvioitavaksi

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Oulun kaupungin yhdyskuntajohtajan varoitusasiaan liittyvän tietopyynnön johdosta annetun päätöksen.

Kysymys on asiasta, jossa Kaleva pyrki tietopyynnöllä selvittämään, miten Oulun kaupungin johdossa päädyttiin antamaan lievänä seurauksena pidetty varoitus yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikille ja siihen, ettei poliisille tehty asiasta tutkintapyyntöä.

Oulun kaupunginjohtaja hylkäsi tietopyynnön 6. maaliskuuta 2023.

Nyt tekemässään päätöksessä hallinto-oikeus palautti asian kaupunginjohtajalle uudelleen käsiteltäväksi.

Kaupunki vetosi asiassa siihen, etteivät tietopyynnössä tarkoitetut viestit ole olleet sen hallussa julkisuuslaissa tarkoitetulla tavalla eikä luovuttanut viestejä tietopyynnöllä.

Hallinto-oikeuden mukaan viestit olivat olleet kaupungin viranhaltijoiden henkilökohtaisilla virkasähköpostitileillä ja viestit liittyivät viranhaltijoiden virkatehtävien hoitamiseen.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *