Iso omakotitalo syttyi palamaan Pyhäjoella, kolme altistui savulle

Iso omakotitalo syttyi palamaan Pyhäjoella, kolme altistui savulle

Yli kahdensadan neliön kokoinen omakotitalo kärsi isoja vahinkoja tulipalossa maanantai-iltana Pyhäjoen Yppärissä.

Palo sai alkunsa talon toisesta kerroksesta, ja palokunnan saapuessa paikalle tuli oli levinnyt ullakolle. Talo kärsi mittavia palovahinkoja ja sammutusveden aiheuttamia vesivahinkoja.

Talossa oli palon syttyessä kolme aikuista henkilöä, jotka altistuivat savulle. Heistä kaksi kuljetettiin jatkohoitoon.

Palon epäillään saaneen alkunsa tulisijan lämmityksestä, sillä tuli lähti leviämään hormin alueelta.

Palosta tuli hälytys puoli seitsemän jälkeen illalla. Pelastuslaitokselta arveltiin kello 23 aikoihin, että jälkisammutus jatkuu aamuyön tunneille saakka ja jälkivartiointia jatketaan aamuun asti.

Päivitetty kauttaaltaan kello 22.59.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *