Joka kolmas kolmikymppinen nainen jättää seulonnan väliin – samaan aikaan kohdunkaulan syöpiä löytyi enemmän kuin kertaakaan 1950-luvun jälkeen

Joka kolmas kolmikymppinen nainen jättää seulonnan väliin – samaan aikaan kohdunkaulan syöpiä löytyi enemmän kuin kertaakaan 1950-luvun jälkeen

Joka kolmas nainen 30–39-vuotiaiden ikäryhmässä jättää osallistumatta kohdunkaulan syövän seulontaan. Lähes puolet syövistä todetaan seulontaan osallistumattomilta.

Tiedot selviävät Suomen Syöpärekisterin keskiviikkona julkaisemasta vuosikatsauksesta. Vuonna 2021 seulontaan osallistui 72 prosenttia kutsutuista. Se on hieman aiempaa enemmän.

– Muutos ei ole ollut radikaali, osallistumisprosentti on ollut 70 prosentin tienoilla, kertoo kehittämispäällikkö Veli-Matti Partanen Suomen Syöpärekisteristä.

Seulontaan osallistuminen vaihteli merkittävästi alueittain. Ahkerimmin seulonnoissa käytiin Ahvenanmaalla, laiskimmin Pohjois-Savossa. Lappilaisista seulontoihin osallistui 72,3 prosenttia kutsutuista. Pohjois-Pohjanmaalla kutsutuista osallistui 72,7 prosenttia.

Seulontaan osallistuminen oli yleisempää korkeammin koulutetuilla (78 %) kuin henkilöillä, joilla oli perusasteen koulutus tai tieto koulutuksesta puuttui (51 %).

Sataan prosenttiin tuskin päästään koskaan

Partasen mukaan seulonnan väliin jättämiselle on monenlaisia syitä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *