Juhannuksen liikenteessä kuoli kuusi ja loukkaantui 33 ihmistä – rattijuopumusten määrä väheni hieman

Juhannuksen liikenteessä kuoli kuusi ja loukkaantui 33 ihmistä – rattijuopumusten määrä väheni hieman

Juhannuksen liikenteessä kuoli kuusi ihmistä, eli neljä henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Liikenteessä loukkaantui puolestaan 33 ihmistä, eli 21 vähemmän kuin vuoden 2022 juhannuksena, kertoo poliisihallitus tiedotteessaan.

Lämpimät säät eivät näkyneet tänä juhannuksena hukkuneiden määrässä. Poliisin tietoon tuli kaksi hukkumista, mikä on kaksi vähemmän kuin vuoden 2022 juhannuksena.

Liikenneonnettomuuteen liittyviä liikennerikoksia tuli poliisin tietoon yhteensä 94 tapausta. Tieltä suistumisiin liittyviä liian suurilla nopeuksilla ajettuja onnettomuuksia oli 37. Poliisin mukaan kuolemiin johtaneisiin rikoksiin oli vaikuttivat usein myös vauhti ja päihteet.

Poliisi käräytti 383 rattijuoppoa, mikä on 19 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vesiliikennejuopumuksissa oli nähtävissä myönteistä kehitystä, sillä vesiliikenteessä tavattiin 18 juopunutta kuljettajaa, eli 33 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

– Ajoneuvolla törmättiin eläimeen 15 tapauksessa. Eläimistä varoittavat liikennemerkit on hyvä ottaa vakavasti tiellä, toteaa poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksen tiedotteessa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *