Jukkatalon loppu iskee kovaa moneen suuntaan, ei yksin Pyhännälle

Jukkatalon loppu iskee kovaa moneen suuntaan, ei yksin Pyhännälle

Runsaan 1 600 asukkaan Pyhäntä on opittu tuntemaan pohjoispohjalaisena menestyskuntana ja Jukkatalo Oy tuon menestyksen keskeisenä symbolina ja kannattelijana. Maanantain jälkeen Pyhännän kunnan yllä on muuttunut näkymä. Jukkatalo on konkurssissa. Se ravistelee kuntaa ja iskee myös naapuripitäjiin, joista väkeä on kulkenut talotehtaalle töihin.

Vuodenvaihteessa Jukkatalossa teki töitä 223 henkilöä, kevään muutosneuvottelujen jälkeen 140. Moni heistä perheineen on rakentanut elämäänsä talotehtaan varaan. Ala kyllä tiedetään suhdanneherkäksi, mutta vuodesta 1968 toimineeseen hyvämaineiseen yritykseen on ollut työnantajana helppo luottaa.

Jukkatalo joutui lopulta Ukrainan sodan, inflaation ja korkojen nousun uhriksi. Samat ilmiöt runnovat nyt pahan kerran koko suomalaista rakennusalaa. Useita muitakin konkursseja on jo nähty – ja valitettavasti vielä nähdään.

Korona-aikana Jukkatalollakin meni lujaa, kun kansalaiset halusivat muuttaa pientaloihin. Mutta kun rakentamiskustannukset kääntyivätkin nousuun, niitä ei saatu siirrettyä hintoihin.

Korkojen nousi taas säikäytti Jukkatalon tuotteiden tyypilliset ostajat, nuoret perheet. Yhtiön rasitteena olivat myös buumivaiheen perua olevat reklamaatiot. Tämä kaikki oli luotettavuuttaan korostaneelle, vahvan imagon rakentaneelle yhtiölle liikaa.

Välittömiin konkurssista kärsijöihin kuuluvat yhtiön työntekijöiden ohella myös yhtiön käyttämät aliurakoitsijat mutta surullisella tavalla myös ne yhtiön asiakkaat, joilla on jossain päin maata keskeneräinen talotyömaa. Näille ihmisille konkurssi tietää suurta huolta, vaivaa ja ilmeisen väistämätöntä talon hinnan nousua, kun rakentamisen loppuun saattamiseksi on hankittava tekijät uusin sopimuksin. Näitä työmaita on puolensataa.

Pyhännän Leiviskänkankaan teollisuusalueelta lähtee yksi sen ankkuriyrityksistä, mutta onneksi monia vielä jää.

Pyhännän Leiviskänkankaan teollisuusalueelta lähtee yksi sen ankkuriyrityksistä, mutta onneksi monia vielä jää.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *