Jymy onnistui tasoittamaan välieräsarjan Kempeleen Kirin ennätysyleisön edessä – ”Sisäpeli ei rullannut”

Jymy onnistui tasoittamaan välieräsarjan Kempeleen Kirin ennätysyleisön edessä – ”Sisäpeli ei rullannut”

Miesten Superpesis, 2. välierä, KeKi–SoJy 0–1 (3–3, 3–4). Voitot 1–1.

Miesten Superpesiksen pohjoissuomalaiset herkkupalat jatkuvat vielä vähintään kahden ottelun ajan, kun Sotkamon Jymy onnistui tasoittamaan välieräsarjan Kempeleen Kiriä vastaan.

Keskiviikkona välieräavauksessa uinunut kainuulaisryhmä nosti odotetusti tasoaan ja oli läpi illan tukevasti kuskin jakkaralla.

Kummankaan sisäpelimoottori ei hyrrännyt edes puolitehoilla, mutta Jymy oli sen verran parempi, että sillä oli jopa varaa tarjoilla KeKi:lle juoksuja karkeilla ulkopelivirheillä.

Avausjaksolla Aapo Komulainen paiskasi pallon kolmospesän yli parkkipaikalle. Toisella jaksolla KeKi nousi päätösvuorossa juoksun päähän, kun Jere Vikström ei saanut Tuomas Jussilan keskelle kenttää suuntautunutta maalyöntiä kiinni, ja pallo rullasi kopparien välistä kunnarin ja yhden tavallisen arvoisesti.

Kotiuttajatykki Roope Korhonen löi kaksi juoksua kuudella yrityksellä, mutta pudotuspeleille tyypilliseen tapaan ottelun ratkaisijaksi nousi mies varjoista. Jymyn numero yhdeksän Ville Kotro ei kovin monta kertaa kesässä pääse lyömään, ja vielä harvemmin syksyllä, mutta perjantaina hän kiskaisi toisella jaksolla kaksi tärkeää juoksua.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *