Kaatumisia pyörillä, potkulaudoilla ja kävellenkin – Liika alkoholi näkyy yhteispäivystyksessä

Kaatumisia pyörillä, potkulaudoilla ja kävellenkin – Liika alkoholi näkyy yhteispäivystyksessä

Lämpimät säät näkyvät jo Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) päivystyksessä erinäköisinä tapaturmina.

– Kun kesäkelit alkavat, niin hoitoon hakeutuvien potilaiden vammaprofiili muuttuu. Tyypillisimpiä vammoja kesäaikaan ovat kaatumiset pyörällä, potkulaudoilla tai humalassa ihan kävellen. Lisäksi esimerkiksi lasten trampoliinivammat näkyvät jälleen kesän tullen, apulaisylilääkäri Iita Daavittila kertoo.

Näiden lisäksi päivystykseen saapuu potilaita, joille on sattunut pihatöissä vahinko erimerkiksi puita hakatessa tai sirkkelin kanssa. Myös moottoripyöräonnettomuudet näkyvät kesällä.  Skuuttionnettomuuksia on tänä kesänä tapahtunut jonkin verran.

– Sähköpotkulautaonnettomuuksista emme ole missään vaiheessa saaneet valitettavasti erillistä tilastoa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *