Kajaani–Oulu-junassa häiriköineet olivat useasti etsintäkuulutettuja miehiä – poliisit vastassa Muhoksella

Kajaani–Oulu-junassa häiriköineet olivat useasti etsintäkuulutettuja miehiä – poliisit vastassa Muhoksella

-

Kaksi päihtynyttä nuorehkoa miestä aiheutti myöhään tiistai-iltana häiriötä Kajaani–Oulu-junassa.

Poliisi kertoo tiedotteessa saaneensa hätäkeskuksen kautta tehtävän junassa olevista miehistä, jotka aiheuttivat häiriötä nauttimalla alkoholia ja meluamalla. He olivat myös uhkailleet junan konduktööriä.

Poliisipartio oli junaa vastassa Muhoksen rautatieasemalla. Miehet otettiin poliisin haltuun.

Päihtymystilan ja häiriön jatkumisvaaran vuoksi miehet otettiin säilöön poliisiasemalle.

Miesten taustojaan tarkistettaessa kävi ilmi, että kummallakin häiriköllä oli useita etsintäkuulutuksia eri asioista. Toisella oli perässä yhteensä yli kymmenen kuulutusta lähinnä rikostutkinnallista asioista.

Keskiviikkona poliisin rikostutkija hoitaa etsintäkuulutusten asiat kuntoon miesten kanssa. Näillä näkymin junassa häiriköinnistä ei kerry heille muita seuraamuksia, poliisi tiedottaa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *