Kalajoelle on rakennettu lisää tuulivoimaa. Kuvituskuva.
Kuva: Vesa Joensuu
Kalajoella on otettu käyttöön uusi Torvenkylän tuulipuisto. Tuulipuistossa on yhteensä seitsemän kokonaiskorkeudeltaan yli 200-metristä tuulivoimalaa.
Puiston on toteuttanut tuulivoimayhtiö Energiequelle. Yhtiön mukaan se tuottaa vuosittain energiaa noin 25 000 kotitalouden tarpeisiin.
Tuulivoimapuiston tuottama energia viedään valtakunnan sähköverkkoon. Energiequelle kertoo, että puisto on toteutettu täysin markkinaehtoisesti ja ilman valtion tukea.
Ennen Torvenkylän puistoa tuulivoimayhtiö oli toteuttanut Suomeen kolme tuulivoimapuistoa, joista yksi sijaitsee Pyhäjoella. Seuraavan tuulivoimapuiston odotetaan valmistuvan tämän vuoden aikana Hyrynsalmelle.
Torvenkylän tuulipuiston rakennustyöt aloitettiin vuonna 2021.