Katinkullassa tehdyn henkirikoksen tekniseen tutkintaan odotetaan lausuntoja – niiden saamiseen voi mennä kuukausia

Katinkullassa tehdyn henkirikoksen tekniseen tutkintaan odotetaan lausuntoja – niiden saamiseen voi mennä kuukausia

Oulun poliisilaitoksella on jatkettu Sotkamon Katinkullassa sattuneen henkirikoksen tutkintaa, kerrotaan poliisin tiedotteessa.

Noin 30-vuotias mies tappoi saman ikäisen naisen hotellihuoneessa perjantain ja lauantain välisenä yönä. He tunsivat toisensa ennestään, ja kumpikin heistä oli kotoisin Haapavedeltä.

Poliisin mukaan rikoksen selvittämiseksi on tehty teknistä tutkintaa. Poliisi odottaa nyt siihen liittyviä lausuntoja. Niiden saaminen voi kestää kuukausia.

Poliisi on lisäksi puhuttanut ihmisiä tapahtuneen tiimoilta.

Henkirikoksesta epäilty mies kuoli liikenneonnettomuudessa Kärsämäellä lauantaina, kun miehen kuljettama henkilöauto törmäsi vastaan tulleen raskaan ajoneuvon keulaan.

Henkirikosta tutkitaan Oulun poliisilaitoksen Kainuun-tutkintayksikössä Kajaanissa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *