Kävimme tutustumassa Oulun seudun ruokakulttuuria esille nostavaan Makuseikkailuun – ”Puoli tuntia avaamisen jälkeen grilli on ollut koko ajan kuumana”

Kävimme tutustumassa Oulun seudun ruokakulttuuria esille nostavaan Makuseikkailuun – ”Puoli tuntia avaamisen jälkeen grilli on ollut koko ajan kuumana”

Oulun keskustasta Pekurin Patiolta löytyvässä Magnolia Coffee & Bakeryssä on keskiviikkoiltapäivänä vielä rauhallista. Käynnissä on Oulun seudun ruokakulttuuria esille nostavan Makuseikkailun ensimmäinen päivä. Tämän viikon lauantaihin asti jatkuvassa tapahtumassa on mukana yhteensä 11 ravintolaa ja kahvilaa Oulusta.

– Jonkun verran on käynyt väkeä, mutta ei vielä hirveästi. Iso osa paikoista aukeaa vasta iltapäivällä, joten voi olla, että monet ovat vasta lähdössä liikkeelle, sanoo Magnolia Coffee & Bakeryn yrittäjä Hanna Sirniö.

Magnolia Coffee & Bakery oli mukana Makuseikkailussa myös viime vuonna, kun tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa.

– Olimme silloin avanneet aika vasta ja ajattelimme, että tapahtuman avulla voitaisiin saada hyvin näkyvyyttä. Tapahtuma oli tosi suosittu ja mukava kokemus, niin ei nähty mitään syytä, miksi ei lähdettäisi taas mukaan.

Tänä vuonna Magnolia Coffee & Bakeryn annos sisältää viime vuoden tapaan suolaisen ja makean pannukakun, mutta eri täytteillä.

Magnolia Coffee & Bakeryn maisteluannokseen kuuluu suolainen ja makea pannukakku.

Magnolia Coffee & Bakeryn maisteluannokseen kuuluu suolainen ja makea pannukakku.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *