Keskusta valitsee alkavalla viikolla uuden työparin puheenjohtaja Saarikolle – Nämä kolme melko tuntematonta nimeä osallistuvat puoluesihteerikilpaan

Keskusta valitsee alkavalla viikolla uuden työparin puheenjohtaja Saarikolle – Nämä kolme melko tuntematonta nimeä osallistuvat puoluesihteerikilpaan

Keskustan puoluesihteeriksi ovat ehdolla Pirjo Ala-Hemmilä, Pauliina Maukonen ja Antti Siika-aho.

Aiemmin ehdolla oli myös espoolainen, vuodesta 2022 keskustassa vaikuttanut Tea Saarniala, mutta hän ilmoitti elokuun alussa vetäytyvänsä ehdokkuudesta.

Vielä tämän viikon puoluesihteerinä toimii Riikka Pirkkalainen, joka ilmoitti jo keväällä vaalien jälkeen jättävänsä paikkansa.

Vuodesta 2018 lähtien keskustan puoluesihteerinä toiminut Pirkkalainen valittiin vastikään Kainuun maakuntajohtajaksi. Hän aloittaa työssä ensi vuoden alussa.

Pirjo Ala-Hemmilä

Tamperelainen Ala-Hemmilä ilmoittautui keskustan puoluesihteerikisaan elokuun lopussa. Hän on keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja.

Koulutukseltaan hän on kasvatustieteiden maisteri. Ala-Hemmilä on aiemmin työskennellyt muun muassa koulutuspäällikkönä, opinto-ohjaajana ja luokanopettajana.

Ala-Hemmilän mukaan hän haluaa innostaa ihmiset jälleen keskustalaisuuteen ja vahvistaa puoluetta aktiivisena toimijana.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *