Keskiviikkona puolenpäivän jälkeen kannattaa Oulun keskustassa piipahtavan suunnata askeleensa myös Rotuaarille.
Rotuaarin esiintymislavan ja pallon seutuvilla on nimittäin keskiviikosta lauantaihin kello 12–18 tarjolla erilaisia työpajoja, joissa pääsee kokeilemaan kivien maalausta, kaulakorujen valmistamista, taiteilua mehiläisvahalla sekä korttien tekemistä.
Loppuviikosta pääsee myös jopa kokeilemaan, millaista on kehrätä itse lankaa.
Kyseessä on Riemukas Rotuaari -tapahtuman ensimmäinen viikko, jonka teemana on Kattavat kädentaidot. Riemukas Rotuaari on Oulun Liikekeskus ry:n Pohjois-Pohjanmaan liiton rahoittamaan Uudet Urbaanit tuotannot -hankkeeseen liittyvä kokeilu, jolla pyritään elävöittämään keskustaa.
– Kokeillaan, mitä elämyksiä keskustaan ja Rotuaarille kaivataan ja mikä toimii missäkin. Tavoitteena on saada keskustaan lisää ihmisiä ja sitä kautta liikkeille asiakaskuntaa ja elinvoimaa, selittää tapahtuman toteutuksesta vastaavan tuotantotoimisto Wadessa Oy:n toimitusjohtaja Anna Lanas.
Kädentaitotyöpajoja on paikalla vaihtelevasti 2–3 joka päivä.