Keskeinen miljöö ruotsalaisen kirjailija ja toimittaja Alex Schulmanin (s. 1976) elämäkertafiktiossa on perheen kesäpaikka. Teosten kuvauksissa toistuu, miten Alex lapsena koki matkat sinne ja perheen leikkimielisen kisailun siellä sekä sen, miten vanhemmat aina lopulta lipuivat alkoholin lipittelyn myötä lasten ulottuvilta.
Kirjasta toiseen myös vanhempien puutteellisuus näytetään armottomassa valossa: äiti on ailahteleva alkoholisti ja isä menettää joskus malttinsa niin, että muuttuu väkivaltaiseksi.
Nyt suomeksi ilmestynyt, Jaana Nikulan sujuvasti kääntämä Kiirehdi rakkain on itse asiassa se, joka vuonna 2009 aloitti koko autofiktiosarjan.
Teos käsittelee Alexin suhdetta edesmenneeseen isäänsä Allan Schulmaniin, joka oli Ruotsissa tunnettu tv-tuottaja ja toimittaja. Allan kuului suomalaiseen aatelissukuun eikä ole ainoa nimekäs Alexin taustalla.
Vuonna 2018 ruotsiksi ilmestynyt Polta nämä kirjeet (suom. 2020) kertoo Schulmanin äidin vanhempien, tuotteliaan kirjailija Sven Stolpen ja kääntäjä Karin Stolpen aviokriisistä. Sven Stolpe kätki vaimonsa uskottomuuden aiheuttamat haavat tuotantoonsa, jota Schulman kiehtovasti avaa viime vuonna elokuvanakin ilmestyneessä teoksessaan.
Kiirehdi rakkain ei onnistu tekemään kulttuurisuvun yksityisen raottamisesta yhtä merkittävää. Kotona isä on herkkä ja itkeskelee usein mutta julkisella puolella hyvinkin tietoinen asemastaan mediamaailman pomona.
Hän astelee pyöröovesta sisään ”ettekö tiedä kuka olen” -asenteella ja paiskaa kiukustuessaan kirjoituskoneensa tiedotusosaston ”tyttöä” kohti. Schulmanin isän sukupolvessa mieheltä siedettiin kaikkea naista enemmän: juomista, raivoamista ja uhoamista. Eikä Schulman tee siitä ongelmaa:
”Isä oli kummisetä ja me pojat hänen gangstereitaan, jotka olivat jatkuvasti valmiina käymään taistoon, jos tilanne niin vaati.”
Teoksella on useita yhteisiä kohtauksia vuonna 2020 ruotsiksi ilmestyneen Eloonjääneiden (suom. 2021) kanssa. Eloonjääneet on luokiteltu fiktioksi, mutta Kiirehdi rakkain vahvistaa tunnetta sen omaelämäkerrallisuudesta. Ja se tekee Eloonjääneiden järkyttävästä loppuratkaisusta häiritsevän. Se ei ole totta mutta saa muun elämäkerrallisuuden seassa lukijan uskomaan tapahtuneeseen: ei ole yhdentekevää, onko vanhempien laiminlyönnistä johtuva pikkusiskon kuolema totta vai ei.
Alex syntyi yhtenä kolmesta pojasta Allan Schulmanin toisesta avioliitosta häntä 32 vuotta nuoremman Lisette Schulmanin kanssa. Alex kuvaa taitavasti isän iäkkyyteen liittyvää haavaa: häntä kiusataan siitä koulussa mutta päällimmäisenä on kuitenkin tarve suojella isää, jonka voimat ovat alkaneet vähentyä.
Hyvin varhain roolit vaihtuvat. Alex alkaa huolehtia isästään eikä toisinpäin niin kuin kuuluisi.
Sitä myöten kun Alex varttuu, isän elinvuodet hupenevat. Teoksen onnistuneimpia ratkaisuja on perhe-elämän mittaaminen loppuun juhannuksen Coca-Cola Cupeina, joissa leikkimielisessä jalkapalloturnauksessa ammutut maalit palkitaan kokistölkkien määrällä, jotka merkitään joka vuosi tarkasti muistiin.
Vuonna 1987 isä maalivahtina vielä heittäytyy ja syöksyy, mutta vuonna 2003 on jo liian raihnainen edes lähtemään vaikeakulkuiselle kesäpaikalle.
Siitä huolimatta Cup otellaan: kaupunkiasunnon oviaukko saa tehdä maalin virkaa, jonka eteen isä vielä kerran käy päättäväisesti otteensa rollaattorista irrottaen.
Romaani
Alex Schulman: Kiirehdi rakkain. Suomentanut Jaana Nikula. Nemo 2023.
Kriitikko kiteyttää
Plussaa: Alex Schulman kuvaa koskettavasti iäkkään isänsä hupenevia elinvuosia joka juhannus pelattavan pihapelin kautta.
Miinusta: Schulman suhtautuu hämmentävän neutraalisti isänsä asiattomaan käytökseen työelämässä siihen nähden, miten armottomasti hän tarkastelee vanhempiensa puutteita kotona.
