Kirja-arvio: Kielokosken kyläarki viihdyttää lukuromaaneihin mieltynyttä

Kirja-arvio: Kielokosken kyläarki viihdyttää lukuromaaneihin mieltynyttä

Liina Putkonen: Unohdettujen unelmien kirjasto. Tammi, 2023. 380 sivua.

Kirjoissa on voimaa. Ne seuraavat ystävinä vauhdikkaissa käänteissä ja toimivat turvatyynyinä möykkyisillä tieosuuksilla.

Tähän teesiin perustaa maalaisromanttisen Kielokoski-sarjansa dekkaristina meritoitunut Seura-lehden tuottaja Liina Putkonen (s. 1973).

Jäätyneen tytön (2018) ja Palavan pojan (2020) jälkeen hän on vaihtanut lajityyppiä viihteellisen, melodramaattisiakin kierteitä keräävän lukuromaanin suuntaan, joka silti ruokkii myös jännityksennälkäiset lukijat.

Helsingin Sanomien Susanna Laarille 12.6.2023 antamassaan haastattelussa Putkonen perustelee genrevaihdosta maailmantuskalla ja ystävän kuolemalla.

Omaksikin lepopaikakseen hän on rakentanut fiktiivisen onnelan Jyväskylän kupeeseen, kuvitteelliseen Kielokosken kylään.

Kielokoskella kukoistaa yhteisöllisyys, mutta kyläkirjasto on tungettu jumppasalin nurkkaan häpeämään.

Tarvitaan viisikymmentäluvulta tuttu, suomalaiskansallinen Elovena-tyttö palauttamaan idylli, koostamaan viihtyisä kirjasto ja hoitamaan amorin työt.

Elovenan sijaan Kielokoski saa Ronja Ryövärintyttären, jonka on aika kajauttaa keväthuutonsa. Aina Oma Ylva-Lii Varjorannan kustannusyhtiötä luotsannut eksentrinen äiti on kuollut vuosi sitten, ja surusta toipuva tytär hakeutuu kirjastonhoitajaksi maaseudun oletettuun rauhaan.

Rauha särkyy kirjaston ovella, kun Kielokosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja lukee rekrytoitavalle madonluvut.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *