Kun jo Ruotsissa asti on äimistelty poikien ja tyttöjen välisten oppimiserojen kasvua, poikien asioihin on alettu meilläkin kiinnittää huomiota jo pääkirjoitustasolla. Ylekin teki ilahduttavasti jutun, jossa pojat pääsivät kerrankin ääneen ihan itse.
Ylen jutun aiheena oli mikäpä muu kuin lukeminen. Se on se kenkä, josta yleensä puristaa, kun poikien oppimisongelmia esiin nostetaan. Samaan aikaan uutisoitiin lukemistottumuksia käsittelevästä väitöskirjasta, jossa niin ikään annettiin nuorten itsensä kertoa näkemyksistään.
Ainakin uutisoinnin perusteella lukemisen tulevaisuudesta annettiin synkähkö kuva.
Syytkin ovat tuttuja: älylaitteet, joiden ärsykepulssit koukuttavat, koska ne on suunniteltu koukuttamaan. Kuten kaikki lukijat tietävät, myös hyvä kirja koukuttaa, mutta tämän saavuttaakseen sillä on suuri kynnys verrattuna elektronisiin vempeleisiin.
Kirja on kuollut, tai pikemminkin horroksessa oleva hiljainen esine, joka herää eloon vasta lukijan mielessä.
Sähköiset, audiovisuaaliset elämykset sen sijaan ovat heti tarjolla kaikessa värikkyydessään. Kirjaan verrattuna käyttäjän ei tarvitse samassa määrin keskittyä ja hakeutua rauhalliseen tilaan. Kirja vaatii pidemmälle viedyn keskittymisen ja syventymisen, mutta nämä ovat myös sen palkintoja.
”Kirja on kuollut, tai pikemminkin horroksessa oleva hiljainen esine, joka herää eloon vasta lukijan mielessä.”
Mitä lukemiseen tulee, kodin esimerkki on varmasti tärkeä, mutta vertaisryhmää, niitä ikätovereitakin, varmasti tarvittaisiin.
