Koira vajosi jäihin Kiimingissä, apuun rynnänneet ihmiset joutuivat itsekin pinteeseen

Jäihin vajonneen koiran pelastusoperaatio johti koiran pelastajien päätymiseen pinteeseen Kiimingissä Alimmaisella Vähälammella.

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että koiraa oli lähdetty hakemaan lammelta kanootilla, mutta pelastaja vajosi myös itse. Myös toinen henkilö oli mukana pelastusyrityksessä ja kastui tilanteessa.

Pintapelastajat kävivät hakemassa kylmettyneen rantaan ja hän sai välittömästi ensihoitoa. Toinen tapauksessa kylmettyneistä hoitaa palomestarin mukaan itsensä saunassa, eikä kukaan lopulta tarvinnut sairaalahoitoa.

Myös jäihin vajonnut koira saatiin pelastettua.

Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköitä Kiimingin ja Linnanmaan asemilta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *