Ihminen on ohjelmoitu etsimään merkitystä elämälleen. Merkityksen puute on vakava psyykkinen häiriötila, joka saattaa johtaa masennukseen ja jopa itsemurhiin. Näin kirjoitti amerikkalainen psykologian professori Roy Baumeister. Läntisissä yhteiskunnissa kuohuu tavalla, jota monet yhteiskuntatieteilijät ovat verranneet 1930-luvun tapahtumiin. Miksi?
Emmekö me länsimaailman ihmiset elä nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin? Meillä on vapaa-aikaa enemmän kuin koskaan, koneet tekevät raskaimmat työmme, meillä riittää varallisuutta yhä monipuolisempaan kulutukseen, terveyttämme hoidetaan tehokkaasti, elämme paljon vanhemmiksi kuin aikaisemmat sukupolvet.
Miksi me olemme niin tyytymättömiä, miksi osoitamme mieltämme, protestoimme, liitymme ääriliikkeisiin, hyökkäämme meistä hyvin huolehtineen yhteiskuntamme kimppuun? Siksi, että niin monet meistä eivät löydä elämälleen riittävää merkitystä!
Vuonna 2007 tehdyssä tutkimuksessa, johon osallistui 140 000 ihmistä 132 maassa, kysyttiin kokeeko vastaaja, että hänen elämällään on merkitystä. Tuntuu hämmästyttävältä, että monissa rikkaissa maissa, kuten Japanissa, Tanskassa ja Ranskassa, oli eniten ihmisiä, joiden mielestä elämältä puuttui merkitys. Köyhemmissä maissa, Laosissa, Senegalissa ja Sierra Leonissa, jokseenkin kaikki ihmiset pitivät elämäänsä merkityksellisenä.
Jos ihminen tuntee, että hänen elämältään puuttuu merkitys, hän lähtee etsimään sitä. Etsijän, samoin kuin yhteiskunnankin kannalta oleellista on, mistä hän merkitystään etsii, minkä ryhmän hän kokee primääriyhteisökseen. Valintaan vaikuttaa ryhmien antamien lupausten houkuttelevuus.
Jos ihminen on turhautunut eikä näe elämäänsä merkityksellisenä, hänen kykynsä analysoida valintojaan ei ehkä ole korkeimmillaan.
