Tuntuu hurjalta ajatella, että sellometalliyhtye Apocalyptica on toiminut pian 30 vuoden ajan. Yhtyeen konsepti on ollut vertaistaan vailla jo vuoden 1996 Metallica-covereista koostuvalta debyyttilevyltä lähtien, mutta edelleen mukana olevat perustajajäsenet Eino ”Eicca” Toppinen ja Paavo Lötjönen tuskin osasivat haaveilla bändin porskuttavan vielä vuonna 2022. Cell-0-levyn kiertueen olisi pitänyt vierailla Oulussa alun perin jo maaliskuussa 2020, mutta monien muiden tavoin Apocalyptican kiertue jouduttiin siirtämään koronapandemian vuoksi.
Lähde
![Konserttiarvio: Sellohevin mestarit villitsivät ja herkistivät Tullisalin torstai-illassa – pian 30-vuotias Apocalyptica osoitti Oulussa, miksi sen konsepti on kestänyt aikaa](https://i0.wp.com/valta.media/wp-content/uploads/2022/11/2022.11.18.11.54.01_neo-7344293.jpg?fit=1170%2C614&ssl=1)