Korkeakoulujen syksyn yhteishaku käynnistyy maanantaina 4. syyskuuta – haettavana yli 9000 opiskelupaikkaa

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku käynnistyy maanantaina 4. syyskuuta – haettavana yli 9000 opiskelupaikkaa

Oulun ammattikorkeakoululla on syksyn yhteishaussa yhteensä kymmenen hakukohdetta, joista osa on ylempään AMK-tutkintoon.

Oulun ammattikorkeakoululla on syksyn yhteishaussa yhteensä kymmenen hakukohdetta, joista osa on ylempään AMK-tutkintoon.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen/Arkisto

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen syksyn yhteishaku käynnistyy maanantaina 4. syyskuuta. Tänä syksynä yhteishaussa on haettavana 9 438 opiskelupaikkaa yhteensä 322 hakukohteeseen, jotka käynnistyvät tammikuussa 2024.

Valtaosa yhteishaun aloituspaikoista, noin 7 460, on suunnattu lukion, ammatillisen tutkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon suorittaneille. Näistä aloituspaikoista noin 61 prosenttia varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville.

Eniten aloituspaikkoja on tarjolla terveys- ja hyvinvointialoille. Syksyn yhteishaun tarjonnasta suurin osa on suomenkielistä koulutusta ja ammattikorkeakoulut ovat eniten edustettuna. Yhteishaussa on mukana 20 ammattikorkeakoulua ja 5 yliopistoa, hakukohteista 295 on ammattikorkeakouluun ja 27 yliopistoon.

Oulun ammattikorkeakoululla on syksyn yhteishaussa yhteensä kymmenen hakukohdetta, joista osa on ylempään AMK-tutkintoon. Oulussa haussa on myös kohteita Diakissa sekä Ylivieskassa Centria-ammattikorkeakouluun.

Haussa olevista yliopistokoulutuksista valtaosa on joko maisterikoulutuksia tai suunnattu avoimen korkeakoulun opintoja entuudestaan suorittaneille. Ammattikorkeakouluissa on tarjolla sekä AMK- että ylempään AMK-tutkintoon johtavia koulutuksia.

Hakija voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, jotka pitää laittaa hakulomakkeella mieluisuusjärjestykseen. Hakijalle voidaan tarjota vain yhtä opiskelupaikkaa siitä hakukohteesta, johon hänen valintamenestyksensä riittää ja jonka tämä on asettanut mieluisuusjärjestyksessä korkeimmaksi.

Yhteishaku päättyy torstaina 14. syyskuuta klo 15. Hakemuksen täyttäminen suoritetaan Opetushallituksen Opintopolku-palvelussa. Valintojen tulokset julkaistaan viimeistään 24. marraskuuta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *