Korkohuippu alkaa olla saavutettu, mutta inflaatio kurittaa lopulta rankemmin – Kokenut ekonomi toivoo, että vanha taloudenpidon viisaus olisi nyt opittu

Korkohuippu alkaa olla saavutettu, mutta inflaatio kurittaa lopulta rankemmin – Kokenut ekonomi toivoo, että vanha taloudenpidon viisaus olisi nyt opittu

Inflaation eli hintojen kallistumisen ohella korkotaso kertoo oman kukkaron talousnäkymistä.

Euroopan keskuspankki (EKP) ilmoitti torstaina nostavansa ohjauskorkoja.

Kolme keskeisintä ohjauskorkoa nousivat 0,25 prosenttiyksikköä ja talletuskorko on korkeammalla kuin koskaan.

Ekonomistien mukaan korkohuippu on nyt saavutettu ja ensi vuonna korkojen ennakoidaan olevan matalammalla tasolla. Myös inflaatio laskee, jolloin ruuan hinta laskee.

Kaiken korko- ja inflaatiokurimuksen takana on maailmanlaajuinen koronakriisi, joka sekoitti markkinat. Maiden rajat menivät kiinni, eivätkä maailmalla liikkuneet enää ihmiset eivätkä tavarat.

Tavaraliikenteen pysähtyminen aiheutti mittavia häiriöitä toimitusketjuissa eivätkä tavarakontit Kiinasta kulkeneet entiseen malliin. Syntyi pulaa tärkeistä komponenteista ja materiaaleista.

Kun toimitusketjut katkesivat, samalla nousi kysyntä ja hinnat lähtivät kasvuun.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *