Koulut alkoivat reilu kolme viikkoa sitten. Minä olen saanut jo kahteen otteeseen lähettää opettajille viestiä sairaspäivästä. Taudit lähtivät kiertämään heti, kun lapset tapasivat lomien jälkeen.
Mutta missä vaiheessa lapsi itse asiassa on niin sairas, ettei hän voi mennä kouluun tai päiväkotiin? Korona-aikana raja oli selvä: pienetkin flunssaoireet tarkoittivat kotipäivää ja kaikkien kivojen suunnitelmien perumista. Mikä on tilanne nyt?
Lounaspöydässä selvisi, että vanhempien linjaukset asiaan vaihtelevat. Jos kyseessä on alkava flunssa, yksi äideistä saattaa antaa lapselle buranaa ja lähettää hyvillä mielin hoitoon.
Toinen taas jättää lapsensa kotiin vähäisemmistäkin flunssaoireista. Jättää – mutta kiristelee samalla hampaitaan – ja tekee työnsä etänä.
Joistain oireista on mahdotonta päälle päin arvioida, kuinka todellisia ne ovat. Ei ole mikään ihme, että korona-aikana lapset oppivat ovelasti ohjailemaan vanhempiaan.
os kurkkukipua valittamalla pääsee viettämään päivän pleikkarin edessä, saattaa se houkutella enemmän kuin äidinkielen pänttääminen. Eikä ennen kuulumatonta ole sekään, että piltti hoksaa pääsevänsä kotiin kesken päivän, kun kertoo olevansa flunssainen.
”Kun minä olin lapsi, oli kaksi hyväksyttävää syytä olla pois koulusta: kuume ja oksennustauti.”
Nyt seuraa se kuuluisa ”Kun minä olin lapsi” -paasaus.
