Kuivasjärven Auralle kaksi aitamitalia nuorten SM-kisoista

Kuivasjärven Auralle kaksi aitamitalia nuorten SM-kisoista

Kuivasjärven Auran Ronja Koskelan kausi päättyi 22-vuotiaiden SM-kilpailujen 400 metrillä viidenteen sijaan ajalla 57,56. Sekä sijoitus että aika ovat kaukana siitä, mitä viime vuonna matkan 54,15:een juossut ja nuorten SM-mitaleja kahmimaan tottunut Koskela olisi tältä vuodelta toivonut.

– Aika samanlainen kuin kaikki muutkin juoksut tänä kesänä. Tosi tasapaksua, Koskela sanoi.

Hänen haasteensa alkoivat hallikauden jälkeen, kun oikea nilkka kipeytyi.

– En pystynyt juoksemaan, ja kävellessäkin sattui. Treenaaminen meni tosi vaikeaksi. Maaliskuusta kesäkuulle tosi vähän pystyin juoksemaan, Koskela kertaa.

Hän pystyi juoksemaan piikkareilla ensimmäisen kerran vasta kesäkuun viimeisenä päivänä.

– Siitä lähdettiin pikkuhiljaa juoksemaan ja tekemään vähän kisakauteen valmistavaa siinä kohtaa, kun kisakausi on muilla jo puolessa välissä. On ollut tosi vaikeaa, ehkä enemmän kuitenkin henkisesti, kun oli niin kova lataus tälle kesälle, Koskela sanoo.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *