Kulttuuri-ilmastonmuutos tarvitsee tekijänsä – Oulun keskusta voi muovautua tapahtumakeitaaksi

Kulttuuri-ilmastonmuutos tarvitsee tekijänsä – Oulun keskusta voi muovautua tapahtumakeitaaksi

Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alkuun on reilut kaksi vuotta aikaa. Tavoitteena on kulttuuri-ilmastonmuutos, joka kasvattaa alueemme vetovoimaa tarjoamalla ennen näkemättömän laajan kattauksen eurooppalaista ja paikallista kulttuuria, taidetta ja yhteisöllisiä tapahtumia.

Vuoden 2026 jälkeen Oulu ei ole entisensä vaan se tunnetaan luovempana, hauskempana ja kiehtovampana kaupunkina, jonne kannattaa matkustaa kauempaakin.

Vuoden 2026 ohjelma käynnistyy Oulussa avajaisviikonloppuna tammikuun puolivälin tienoilla. Ohjelmaa on koko tammikuun ajan kaikkien 40 kumppanikunnan alueella. Kaikki asukkaat kutsutaan vuoden käynnistystapahtumiin ja mukaan toivotaan matkailijoita kotimaasta ja ulkomailta.

Ohjelman jo nyt tiedossa olevien noin 100 projektin kokonaisuutta täydennetään ”Me olemme kulttuuria – Vi är kultur” -ohjelmahaulla, joka avautuu kaikille syksyllä 2024.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *