Kuusisaaren opiskelijatapahtuma sulkee Raatin kevyen liikenteen väylän perjantaina

Kuusisaaren opiskelijatapahtuma sulkee Raatin kevyen liikenteen väylän perjantaina

Opiskelijatapahtuma Hurmos sulkee Raatin läpi kulkevan kevyen liikenteen väylän perjantaina 8. syyskuuta.

Tie on suljettu kello 15–00 välisen ajan. Kiertotie kulkee Merikosken siltojen kautta.

Hurmos on Oulun korkeakoulujen eli yliopiston, ammattikorkeakoulun ja Diakin yhteinen lukukauden avajaistapahtuma Kuusisaaressa. Pääesiintyjät ovat tänä vuonna Maija Vilkkumaa ja Benjamin, lisäksi lavalle nousee opiskelijabändejä ja artisteja.

Tapahtuma-alueella on myös anniskelualue, ruokakojuja ja muuta oheisohjelmaa. Paikalle odotetaan saapuvaksi noin 8000 opiskelijaa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *