Kuusivuotias tyttö jäi pakettiauton alle Limingassa

Kuusivuotias tyttö jäi pakettiauton alle Limingassa

Kuusivuotias tyttö jäi pakettiauton alle Limingassa perjantaina puolenpäivän aikaan. Onnettomuus tapahtui Karintiellä.

Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että onnettomuus tapahtui päiväkodin lähellä.

Lapsen isä oli lähtenyt käymään päiväkodissa ja tyttö oli jäänyt autoon odottamaan. Lapsi olikin lähtenyt autosta isänsä perään ja ylittänyt tien päiväkodille.

Tien ylityksessä tyttöön oli törmännyt isohko pakettiauto.

Ensihoito vei lapsen sairaalaan tarkistettavaksi. Poliisin tietojen mukaan hän oli ollut tajuissaan.

Johtokeskuksessa ei ole tarkempia tietoja lapsen mahdollisista vammoista.

Poliisin johtokeskus kertoo, että pakettiauto ajoi pienellä nopeudella. Poliisi selvittää asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kello 16 uutinen päivitetty kauttaaltaan.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *