Leikkuri iskee pienipalkkaisen asumistukeen – Nina tarvitsee asumistukea työtilanteesta riippumatta: ”Jos asumistuki leikataan, joudun hakemaan toimeentulotukea”

Leikkuri iskee pienipalkkaisen asumistukeen – Nina tarvitsee asumistukea työtilanteesta riippumatta: ”Jos asumistuki leikataan, joudun hakemaan toimeentulotukea”

Hallituksen suunnitelmat leikata yleistä asumistukea koettelevat erityisesti matalapalkka-aloilla olevia ja osa-aikatyötä tekeviä ihmisiä eli niitä, joiden palkkatulot eivät riitä kattamaan asumismenoja.

Yksi heistä on Itä-Helsingissä asuva ja työskentelevä nelikymppinen Nina.

Hän esiintyy tässä jutussa vain etunimellään asian arkaluonteisuuden vuoksi. Haastateltavan koko nimi on toimituksen tiedossa. Aiemmin tällä viikolla kolme Lännen Median haastattelemaa ekonomistia kehotti hallitusta harkitsemaan, että osa kaavailluista leikkauksista siirrettäisiin tuleviin vuosiin synkkenevien taloussuhdanteiden takia.

Nina asuu yhdessä teini-ikäisen tyttärensä kanssa vuokrakolmiossa ja työskentelee määräaikaisella työsopimuksella toimistotöissä.

Nykyinen työsopimus päättyy lokakuussa, minkä jälkeen hän jää työttömäksi. Sen jälkeen hän saa ansiosidonnaista päivärahaa noin tuhat euroa kuukaudessa.

– Saan asumistukea kahdesta neljään sataa euroa kuukaudessa riippuen siitä, olenko töissä vai työtön. Lisäksi saan elatustukea ja lapsilisän. Nämä riittävät perusarkeen, mutta juuri muuhun perheessämme ei ole varaa, hän kertoo.

- -

Nina on ollut yksinhuoltaja vuodesta 2019, jolloin hänen puolisonsa menehtyi.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *