Liika on liikaa – OYSin palkkasotku on siivottava kunnolla ja tasapuolisesti

Liika on liikaa – OYSin palkkasotku on siivottava kunnolla ja tasapuolisesti

Osalle Oulun yliopistollisen sairaalan lääkäreistä on maksettu vuosikausien ajan yhteensä satojen tuhansien eurojen edestä liikaa palkkaa. Taustalla on vuonna 2018 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tehty paikallinen sopimus, jota on sovellettu virheellisesti. (Kaleva 30.8.). Työnantajan virhe havaittiin alkukesästä tänä vuonna.

Liikaa palkkaa saaneita lääkäreitä on 37. Heidän saamansa liian palkan määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta eurosta jopa useampaan kymmeneen tuhanteen euroon.Alustavan arvion mukaan kokonaisuudessaan on kyse sadoista tuhansista euroista. Lääkärit ovat matkan varrella yrittäneet selvittää palkanmaksun oikeellisuutta, mutta saaneet työnantajalta vastauksen, jonka mukaan palkat on maksettu niin kuin pitää.

Väärää palkkaa saaneet OYSin lääkärit kyselivät itse palkanmaksun oikeellisuudesta. Työnantajan mukaan palkat maksettiin niin kuin pitikin.

Väärää palkkaa saaneet OYSin lääkärit kyselivät itse palkanmaksun oikeellisuudesta. Työnantajan mukaan palkat maksettiin niin kuin pitikin.

Kuva: Jussi Leinonen/Arkisto

Nyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen päättäjät miettivät, miten nolon palkkasotkun jälkihoito järjestetään. Laki mahdollistaa liikaa maksetun palkan perimisen takaisin. Perittävän palkan määrää voidaan myös kohtuullistaa tai jättää kokonaan perimättä, jos takaisinperintää on olosuhteet huomioiden pidettävä kohtuuttomana tai summa on vähäinen. Pohteen johtajan näkemyksen mukaan kohtuullistamista pitäisi vakavasti harkita.

Ylimääräistä palkkaa saaneet lääkärit ovat itse yrittäneet oikaista virhettä. Sitä taustaa vasten on vaikea ymmärtää, että virhettä ei ole korjattu.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *