Vajaat kaksi vuotta sitten asetettu Linnanmaan kehittämisen ohjausryhmä on nyt saanut työnsä valmiiksi. Sen tekemän loppuraportin hyväksymisestä päätetään maanantaina Oulun kaupunginhallituksessa. Siihen sisältyy myös esitys Linnanmaan kaavarunkoratkaisuksi, joka näyttää tien alueen tulevalle kehitykselle.
Oulun yliopiston ja ammattikorkeakoulun muodostaman kampusalueen rooli on edelleen ratkaiseva alueen tavoitteiden toteutumisessa, ja se myös tullaan huomioimaan alueen elinkeinopolitiikassa sekä maankäytössä.
Loppuraportti ei ota kantaa siihen, säilyvätkö Oulun yliopisto ja ammattikorkeakoulu alueen ydintoimintoina vai eivät.