Lintuinfluenssa voi levitä Oulun seudulla vesilintujen ruokintapaikoilla tai muuttolintujen kokoontuessa – lokkien muutto etelään hidastaa leviämistä

Lintuinfluenssa voi levitä Oulun seudulla vesilintujen ruokintapaikoilla tai muuttolintujen kokoontuessa – lokkien muutto etelään hidastaa leviämistä

Lintuinfluenssatapauksia ei vielä Oulun seudulla ole ollut, mutta Sievissä todettiin tällä viikolla tautiin kuolleita lintuja. Myös Kokkolassa on ollut lintuinfluenssasta johtuva lokkien joukkokuolema.

Ruokaviraston yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu kertoo, että tilannetta seurataan koko ajan.

Tänä vuonna tapauksia on ollut erityisesti lokeissa, jotka ovat pitkälti jo matkalla etelän suuntaan. Tapauksia on ollut Suomessa enimmäkseen Länsi- ja Etelä-Suomessa.

Kiviruusu pitää kuitenkin mahdollisena, että kun muuttoaikaan lintuja kerääntyy isompiin parviin, niin influenssatapauksia voi tulla ilmi. Tällöin esimerkiksi Liminganlahden alue voi olla otollinen alue taudin leviämiselle.

Tällä hetkellä Ruokavirasto suosittelee, ettei vesilintuja metsästettäisi alueilla tai paikoissa, joilla on todettu lintujen joukkokuolemia tai lintuinfluenssaa. Suositus on sekä ihmisten että metsästyskoirien suojelemiseksi.

Ruokavirasto suosittelee myös, että lokkeja tai varislintuja ei metsästettäisi tänä vuonna lainkaan käytettäväksi koirien kouluttamisessa nyt tai myöhemmin.

Kiviruusun mukaan suositus tarkoittaa melko paikallista aluetta, joista useita kuolleita lintuja on löydetty.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *