Lola Odusoga harkitsi muuttoa Ouluun, mutta sitten tuli missivuosi – Nyt hän tulee kaupunkiin puhumaan uudesta kirjastaan

Lola Odusoga harkitsi muuttoa Ouluun, mutta sitten tuli missivuosi – Nyt hän tulee kaupunkiin puhumaan uudesta kirjastaan

Se, että Lola Odusogan lastenkirjan päähenkilö on nimeltään Lola, on sattumaa. Lolan piti olla vain työnimi lopullisen nimen pähkäilyn ajaksi, mutta kustantaja halusi pitää siitä kiinni.

Ja onpa itse tarinassakin paljon omakohtaista.

– Kyllähän se tietyllä tavalla pohjautuu omaan lapsuuteeni ja omiin kokemuksiini. Ja nimenomaan omaan tuskailuuni hiusteni kanssa, Odusoga tunnustaa.

– Silloin 70-80-luvuilla ja vielä 90-luvullakaan täällä ei kukaan oikein ymmärtänyt niistä mitään eikä osannut tehdä niille mitään. Hiukset ovat entisestään korostaneet omaa erilaisuuttani ihonvärin ja kaiken muunkin myötä ja olleet tietyllä tavalla se kaikista isoin epävarmuuden kohde koko elämäni ajan.

Hiuksistaan Odusoga kirjoitti ensin blogitekstin.

– Sitten kustannusyhtiöstä ottivat yhteyttä ja kysyivät, olinko ikinä ajatellut kirjoittaa lastenkirjaa. Ehdotus tuli kyllä niin puskista.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *