Mediat: Puolustusministeri Kaikkonen olisi toppuutellut Marinin Hornet-puheita, jos olisi tiennyt niistä etukäteen

Mediat: Puolustusministeri Kaikkonen olisi toppuutellut Marinin Hornet-puheita, jos olisi tiennyt niistä etukäteen

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) muistuttaa, että Suomi tarvitsee vielä Horneteja oman maan turvaksi.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) muistuttaa, että Suomi tarvitsee vielä Horneteja oman maan turvaksi.

Kuva: Jussi Leinonen

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) sanoo Iltalehden ja MTV:n uutisten haastatteluissa, ettei hän tiennyt etukäteen pääministeri Sanna Marinin (sd.) ottavan Kiovan-vierailullaan esille käytöstä poistuvien Hornet-hävittäjien luovuttamista Ukrainalle.

– Marin ei ole puhunut ajatuksesta kanssani etukäteen. Olisin toppuutellut häntä, Kaikkonen sanoo.

Iltalehden mukaan Kaikkonen arvioi, ettei Marin ole myöskään keskustellut hävittäjien luovuttamisesta Puolustusvoimain komentajan Timo Kivisen kanssa.

Kaikkosen mukaan Suomi tarvitsee Hornetejaan vielä lähivuosina.

– F-35-koneita saamme Suomeen vuodesta 2026 alkaen. Lähivuodet tarvitsemme Horneteja oman maamme turvana, Kaikkonen sanoo.

– Olemme auttaneet Ukrainaa puolustusmateriaalilla paljon ja autamme jatkossakin. Mutta arvioni on, että meidän kannattaa nyt miettiä muita tapoja kuin Horneteja.

Pääministeri Marin vieraili perjantaina Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa. Alkuillasta pidetyssä tiedotustilaisuudessa Marin sanoi, että keskusteluissa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa nousi esille Ukrainan tarve raskaammalle aseavulle.

Marinin mukaan Ukrainan toivomista hävittäjistä voitaisiin käydä keskustelua myös Suomessa.

– Kyllä me voimme mielestäni käydä keskustelua myös (käytöstä poistuvien) Hornetien osalta, olisiko niitä mahdollista Ukrainaan luovuttaa ja millaista koulutusta se tarvitsisi rinnalle, Marin sanoi.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *